Välillä pitää nollata, että hommat kulkee jälleen

Paino 71.5kg


Palaan taas rehelliseen "tästä painosta on päästävä"-mielentilaan. Viikonlopun häät oli viimenen pisara: perheen kanssa kun reissaa, tulee kuolema jos ei koko ajan syö. Syöminen on joka tilanteessa vähintään pakotie perheriidasta ja jos ei muuta niin ajanviete. Pikkuhiljaa alkaa ehkä selvitä, mistä ahmiminen on kotoisin... Kotona kun asuin soitin pianoa jos ahisti liikaa, ehkä pitäs ruveta taas siihen.

Puhuttiin tuossa kaverin kanssa nollaustavoista, jotka eivät sisältäisi alkoholia tai muita vastaavia päihteitä. Liikunta ja syöminen nousi esiin. Liikuntaan tulee yhtä riippuvaiseksi kuin meditaatioon tai päiväkirjan pitoon, jotka on myös yksiä tapoja, joskin aika hienovarasia. Liikunta on sellanen kyllin raju ja kokonaisvaltainen: tuntiin tai pariin ei tarvi ajatella mitään muuta kun sitä, miten kroppa liikkuu. Joko sitä, että jaksaa pitää liikettä yllä vaikka *sattuu* tai sitten että tekee liikeradat oikein jne.

Liikunta on loistava (ja terveellinenkin, o-ou) tapa saada pää tyhjäksi, kun tarvitaan tilaa. Se vaan pitäisi muistaa. Sillonkin kun on hemmetin kuuma. Sillä vaikka ajatuksia ei ehkä kesälomaillessa oo ihan niin paljoa, kun muuten vuoden aikana (teki gradua eli ei), sitä kamaa kuitenkin kertyy pikkuhiljaa niin, että lopulta on olo kun äärimmilleen jännitetyllä jousella, joka on valmis sanomaan naks ihan kohta. Tällanen olo mulla tuli muun muassa porukoiden autossa, kun olin joutunut kasvokkain karkkipussin kanssa (joka piti tuhota, jottei se olisi tuhonnut mua...wait what?) ja edessä oli 4 tuntia auton perällä istumista ilman tekemistä: mp3:sta loppui akku ja radiossa soi maailman HITAIN humppa. Vain Fluxx ja salaliittoteoretisointi SUomiPOp-radiokanavasta ja takana ajavasta autosta pelastivat sokerihumalaiset aivoni täystiltiltä... Samanlainen jousifiilis tuli tosin myös siitä, kun söin kolme neljäsosaa suklaakakusta ja kattelin nyan.cat-juttui. Ainii ja kun surffailin kaikkea nyan.catin, icanhascheezburgerin ja TÄN väliltä:




Liika aistiärsytys on joskus liikaa. Too much is too much.
MUTTA nämäkin ovat nollaustapoja. Kaiken älyttömän kattominen ja syöminen.

Se syöminen. Se on ihan kauheeta, kun sitä rupee tekemään ahdistuksen poistamiseksi. Siitä tulee ihan liian hyvä olo, eikä se paha olo sen jälkeen sitten ole kuitenkaan niin paha, kun seuraavan kerran "vois ostaa yhen pussin, kun ei sitä sitten tarvi kokonaan syödä" tmv...

Mutta. Tänään aamulla otin liikunnan nollaustavakseni. Heräsin kuudelta ja päätin vihdoin mennä aamukaheksan astangajoogaan. Osa minusta toivoi, että se ois ollu hathaa, mutta aiemmin maailman rasittavin Parikka-O'Sillah (vaimikäsenniminyton) oli jotenkin paljon pehmeemmän oloinen nyt ja taivuin kyllin lähelle oikeita asentoja melkeen helposti, mutten liian :) Selän kiertoa varten se tuli vetämään mua kädestä demonstroidakseen muille, miten se liike pitää tehdä ja kuinka pitkälle vääntäen. Rintarangasta kuului sellanen ihana "ruks ruks" ja melkein tunsin, kun nesteet lähti selkäytimessä liikkeelle. Ei se ihan ihmeitä mun selälle tehnyt, mutta ne kaksi ruksahdusta oli just sitä, mitä olin tarvinnutkin kaiken tämän tietokoneella istumisen jälkeen, mitä oon viimepäivinä tehnyt. Tuli todella niin hyvä olo, että tästä aamujoogailusta vois tehdä taas tavan.

Ja pyrkiä hoitamaan hommat sen sijaan, että stressaisin ja ahdistuisin ja söisin.

Eilen ja tänään saatiin uskontokonferenssiesitystä suunniteltua ja muutenkin brainstormattua oikeen mukavasti haastattelijakollegani kanssa: eilen aivot sano jumi, mutta tänään ne luisteli jo melko mukavasti, mikä meinasi aikaansaatuja asioita \o/


PS. Otin kuvia hienoista glitterkynsistäni ennen häitä (ne ei oo enää niin hienot), mutta ilman muistikorttia ja olen hävittänyt kamerastani latausjohdon, eli varvaspäivitykset jää toistaiseksi väliin. Aren't you glad too.