keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ylläripaasto

Facebookissa kiersi vuodenvaihteessa sellanen "niin monta päivää olen syömättä herkkuja, kun tästä tilasta tykätään"-buumi ja mä satuin lukemaan "herkkulakon" sijaan joltain kaverilta että "nälkälakko", mikä oli haha-hauskaa aluksi, mutta keksin sitten laittaa sen omaksi tilakseni. No sain 29 tykkäystä ja se on tietysti aika pitkä aika alottelevalla paastoajalle, mutta vähän mehupaastoista luettuani päätin nyt ainakin kokeilla. Jos edes 4 tai vaikka jopa 7 päivää onnistuisin.

Ensimmäinen paastopäivä alkaa lähetä loppuaan. Alkuun oli ihan iisibiisi. Vähän teki heikkoa aamusta, mutta kun lähti ulos niin olo parani huomattavasti. Päässä on koko päivän tuntunut hassulta, mutta tavallaan valppaammalta. Kroppa on ollut vähän vetelämpi, mutta lanttu tuntui jossain vaiheessa ns. leikkaavan paremmin kun pariin päivään. Tai sitten mä vaan kiinnitin siihen enemmän huomiota.

Nyt illasta on sitten ollut aikamoinen nälkä. Antille piti syöttää minimozzarellapalloja, kirsikkatomaatteja ja mandariini, koska se joutuu tuhoamaan mun huonoksi menevää ruokavarastoani, kun kerran alotin tän paaston tällä tavalla puskista. En edes laskeutunut paastoon vaan vedin suklaata ja ankkaa eilen niin että napa paukkui. Nyt kadun sitä vähän, koska paastoa ennen olisi parasta syödä päivä tai pari pelkkiä vihanneksia ja hedelmiä yms. Eipä kai muuten, mutta illasta on ruvennut myös päätä särkemään, mikä kai vähenisi sillä paastoon laskeutumisella.

http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/mehupaasto_hyotya_vai_haittaa

http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/paastopaivakirja

http://www.vogel.fi/kuurit/Paasto/paivaohjelma.php

Tuommoisia internet-lähteitä olen muun muassa lueskellut tänään sitten paastoni ratoksi. Jostain kattelin niitä mehuja jo aiemminkin, mutten enää muista mikä keskustelupalsta se oli.

Enintään 500 kaloria pitäisi siis päivän aikana saada, jotta kroppa tajuaa, että kyseessä on paasto. Ostelin Biotta-luomumehuja, mutta en hankkinut suolihuuhtelupussia, koska sitä ei äkkiseltään apteekista löytynyt ja siitä on myös ristiriitaista mielipidettä, että tarviiko moista edes tehdä tai onko se varsinkaan hyvästä.

Ei siis huuhteluita, mutta mehuja ja kasvislientäkin pitäisi juoda. Noita erinäisiä Molkosan tai Cyrana-uuteasioitakaan mulla ei ole. Ne kai auttaisi ruuansulatuksen toiminnan ylläpitämisessä. Aamulla onnistuin kyllä tyhjentämään akuuteimman suolistotäytteen aika ruhtinaallisesti ettenkö sanoisi, joten tän päivän suolitoiminnasta en olisi huolissani. Voisin kuitenkin harkita noiden bongailua jostain huomenna ehkä.

Join myös Biottan Digest luumu- & hedelmämehua tänään kasvisliemen ja puhdistavan yrttiteen lisäksi, joten toivoa sopii, että sen ruuansulatukselliset ominaisuudet vaikuttavat myös, vaikka kyseessä olisikin paastoilu.

Enivei. Oon ylpee itestäni jo tän 24 tunnin syömättömyyden jälkeen. Kuulemma kaksi ekaa päivää on vaikeimpia. Pakko siis jaksaa ainakin kolmanteen ja ehkä jopa neljänteen asti. Silloin pitäisi pollan toimia loistavasti kaikessa, mikä vaatii keskittymistä tai luovuutta. Nerous, here I come!


Niin että tällanen radikaali aktivoituminen tämänkin blogin parissa. Huomenna ehkä lisää.

1 kommentti: