Reissussa meininki on lähinnä, että "nyt pitää maistaa kaikkea herkkua, kun ollaan lomalla - eikä haittaa vaikka vähän lihoisi". Mutta kun reissu kestää yli 8 viikkoa ja kiloja kertyy yli 5, ei olo ole enää edes niin hyvä niitä herkkuja vedellessä. Pitää vaan toivoa, että reissun jälkeen herkkujen syönnin lopettaminen onnistuu, eikä vaan vaihdu arkiherkutteluksi. Asennoituminen kotiinpaluuseen pitää siis aloittaa ajoissa ja niinpä tänään, viimeisenä päivänä Lontoossa ja reissussa, minä päätän ja lupaan itselleni juhlallisesti, että kotiin päästyäni karsin herkut minimiin, kokkaan enemmän ite (hehee, vähän lisähaastetta ;)) ja lisään urheilun maksimiin. Kouluakaan ei tule olemaan kun parina päivänä viikossa, joten aikaa kyllä riittää. En kuitenkaan meinaa mitään ihmedieettejä kokeilla. Ihan vaan perussäännöllä "syö vähemmän, liiku enemmän" aion pärjätä.
Tähän blogiin päivittelen tuntoja, edistymistä ja liikuntaa ja ruokajuttuja. Edessä on rankat 8 viikkoa, mutta sitäkin mukavammat, kun matkaläskit on karistettu. Onhan se kiva, että elämän upeimmalta matkalta - tähän mennessä - on muistoja, mutta ne olkoon mieluummin eksternaalisia kuin internaalisia ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti